torstai 6. marraskuuta 2014

Kuka Rook? Häh?

Jo jonkin aika sitten tilailin itselleni syntymäpäivälahjaksi Sailalta persoonallisen ja kuvankauniin ponimuksen, ihan vaan siksi, että vihdoinkin pystyin sellaisen hankkimaan ja kustantamaan ihan itse! Kauan olen Sailan heppoja ihastellut, ihan harrastuksen kantakiviltä, ja nyt vihdoista viimein, oman harrastuksen kantilta, reilun 12 vuoden jälkeen sain hänen kätösiensä taidetta omaan talliini :) Saanen esitellä, rokkiponi Rook, alias AP Norkronimal.

 

Tykästyin kyllä tuohon poniin heti ensinäkemältä. Kun sain Rookin hyppysiini  ja täyttelin sitä, havahduin siihen, miten kookas poni se olikaan. Ladoin vierelle juuri valmistuneen tilarin, joka oli omaa ponikokoani ja siinä hetken ihmettelin, miten pieniä hevosia oikeastikaan teen. Jokainen tyylillään, mikään ei ole ikinä väärin :D Mutta Rook on täydellinen, ihana takkuharjainen nappisilmä :) Niin huolellisesti toteutettu ja ponista näkee heti, miten paljon aikaa siihen on ajettu. Yritän varovasti lupailla jonkinmoista videota yleisesti poneista, jahka saan revittyä siihen aikaa :)

Kävin tosiaan kotona muutaman päivän rentoutumisreissulla, mutta en ehtinyt tuon enempää keppipeppujen kanssa puuhailla. Ulkona oli todella kylmä ja aika kului aikalailla maatessa peittojen alla ja ruokaa tehdessä. Toppi on nyt ohitse ja pian alkaa ihana arkirytmi. Huomenna aloittelen tilareiden tekoa uudelleen ja viikonloppuna yritän puskea kaikki kolme jonossa olevaa tilausta valmiiksi. Yksi per päivä, näin ajattelin :D Mittailin tuossa aikoja, ja viimeisimmän tilaushevosen tein valmiiksi seitsemässä tunnissa. Nopeiten olen tehnyt kuudessa (AP Precullo de Appó), mutta niin. Se on ehdoton minimi, missä ajassa saan hevosia tehtyä :)

Nyt pomppaan blogista toiseen! Rookille ilmestyy pian sivut ihan tuonne tallini sivuille :) Sieltä voi mennä katselemaan tamman luonnetta sun muuta kivaa faktanpoikasta.

6 kommenttia:

  1. Aivan ihana Rook! Nuo suitset ovat aivan upeat... itsekkin edelleen välillä haaveilen tilaamista häneltä, mutta oon kyllä todennut että enemmän iloa tuottaa onnistuneen hepan tekeminen kuin saaminen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano :) itse en ikinä jaksaisi näpertää nuin kovasti :D
      No kukin tykkää mistäkin :) Rook on ykai harvoista hevosista, jotka olen tilannut toiselta tallilta. Mutta kyllä se oman käden kautta onnistuminen on aina mahtava juttu :)

      Poista
    2. Juu siksi muakin haimottaisi tilata, koska en ikinä itse jaksaisi/osaisi näpertää esimerkiksi tuollaisia suitsia :)

      Poista
    3. No joskus repäset ja annat mennä vaan! :D

      Poista
  2. so cute Saila on nii pro.Noi sulat oow.

    VastaaPoista