TILAUSHEVOSET


Olen ommellut tilaushevosia säännöllisesti ja en niin säännöllisesti jo vuodesta 2008 lähtien. Olen jo tuttu kasvo myyntipiireissä (skh-foorumilla), joten minuun voi huoletta luottaa näissä asioissa. Kädenjälkeäni voisi luonnehtia ponimaiseksi, monipuoliseksi ja vankaksi. Ompelen mieluiten kaikenkarvaisia ja vähän persoonallisempia poneja, mutta myös hevosrodut sekä muut onnistuvat oikeilla kaavoilla alustettuina.
Ompelen hevoset käsin sekä koneella, joten jälki on siistiä sekä kestävää. Harjan kiinnitän kestävästi käsin, mutta poikkeuksissa myös kuumaliimalla. Silmien ja sierainen materiaalina toimii musta huopa ja silmien kiiltopisteet ovat pikaliimalla liimattua paperia. Edellämainitut osaset kiinnitän myös kestävästi käsin. Silmät ja sieraimet on  mahdollista saada myös pyydettäessä tekonahasta (kiinnitetään kuumaliimalla).

Yhden hevosen valmistamiseen menee oman jaksamisen mukaan 1-2 päivästä pariin viikkoon. Pyrin aina mahdollisimman nopeaan työskentelyyn laatua kuitenkin vaalien. Hoputtaminen ja jatkuva kyseleminen on kiellettyä, se ei nopeuta asioita piirun vertaa.

Kangasvalikoimaan kuuluu yleensä normaalisti erilaisia fleecejä perusväreissä (harmaansävyt, beige, musta, valkoinen, ruskeansävyt jne), erilaisia karvakankaita (velboat, kaksipuoliset karvat, plyysi jne) sekä joskus myös teddyä tai muuta hevosiin käyvää kangasta, mitä nyt milloinkin sattuu mistäkin kouraan tarttumaan.
Myös villalankavalikoima on yleensä laajahko. Yritän hankkia värejä kankaiden mukaan. Erityisemmistä langoista (mohair, huopa, avattu harja jne) saattaa tulla pituuden ja paksuuden mukaan pientä lisähintaa. Muista lisähintaa tuovista seikoista lisää alempana, hinnaston kohdalla.
Omien kankaiden/ lankojen lähettäminen ei ole mahdollista ellei toisin sovita. Hevosista ei tässä tapauksessa tule kuitenkaan alennusta. 



KANKAISTA EI OLE TÄLLÄ HETKELLÄ PÄIVITETTYÄ KUVAA.




Hyväksytyn tilaushevosen maksuaika on tasan 1 viikko ostopäätöksestä. Ilman pätevää syytä hevonen menee suoramyyntiin, eikä tilaajalla ole mahdollisuutta ostaa sitä takaisin. Rahat siirretään tilille (tästä en jousta) ja siirrosta on lähetettävä minulle sähköpostiin/instassa kuitti. Tämä on varmuus maksun suorittamisesta ja toimii kuittina ostosta. Siirron yhteydessä on mainittava tilaajan nimi/ nick, jotta osaan yhdistää oikeat hevoset oikeisiin osoitteisiin.
Hevoset lähetetään ilman keppiä ja täytteitä (hevosen voi myös noutaa; täytteistä tulee 5€ lisähintaa), ykkösluokan postissa mahdollisimman pian maksun tapahduttua.

Hevosten mukaan on  mahdollista tilata varusteita sitä mukaa kun meikäläiseltä löytyy lukkoja ja solkia sekä materiaaleja niiden toteuttamiseen. Lisämaksut varusteista riippuvat ihan niistä itsestään. Listan ulkopuolella olevia varusteita ei ole toistaiseksi mahdollista tilata. Lisäsoljista tulee aina +1€ lisäys hintaan.

  • Tavallinen riimu pehmusteilla tai ilman, yksi solki = 5 € 
  • Turparemmittömät suitset, yksi solki = 7 €
  • Kuolaimettomat suitset, kaksi solkea = 12€
  • Englantilaiset kahdella soljella (ei lisäturparemmiä) = 10 € 
  • Englantilaiset kolmella soljella  = 12 €
  •  Meksikolaiset suitset, kolme solkea = 15 €
  •  Rintaremmi pehmusteilla tai ilman (1 solki & 1 lukko) = 5 €
  • Martingaali, 1 lukko tai solki) = 5 €
  • Uutta! Varustesetti; riimu, englantilaiset suitset ja rintaremmi 18€


Varusteet tehdään teko- tai aidosta nahasta (korkeampi hinta) ja kootaan kuumaliimalla. Koristeista on strassien muodossa (tällä hetkellä vaaleanpunainen, hopea, beige ja musta) sekä normaalit pehmusteet. Pehmusteisiin on tällä hetkellä saatavilla mintunvihreän, vaalean- ja tummansinisen, keltaisen, valkoisen, mustan, violetin, turkoosin, vaaleanpunaisen, persikan- sekä limenvihreän väreissä. Pehmusteet voidaan joko ommella ompelukoneella, tehdä irrotettaviksi tai liimata kuumaliimalla. Kuolaimet ovat alumiiniteipillä päällystettyä rautalankaa tai lisähinnasta fimomassasta väkerrettyjä yksilöitä. Erilaisista kuolainmalleista saa ehdottaa toiveita ja vaikeammista suitsimalleista voidaan aina neuvotella.
En tee pelkästään varusteita. 

Hevosten hinnat muotoillaan työläisyyden, materiaalien, lisäominaisuuksien sekä materiaalien kustannuksien mukaan. Kaikille löytyy varmasti se oma mukava hintaluokkansa ja varaa muokkaamiseen on melko runsaasti.
  • Suuton kolmipalainen = 30 € 
  • Fleecehevonen ilman merkkejä/pienillä merkeillä = 45 € 
  • Karvakangashevonen ilman merkkejä/ pienillä merkeillä = alk. 65€

Kaikkii ylläoleviin sisältyy automaattisesti ratsuharja.
Pienet merkit: kaikenkokoiset tähdet, piirrot, turpapilkut/laikut, yksittäiset läiskät
Suuret merkit: laukit, läsit, 2-3 keskikokoista läiskää, eriväriset korvat.

  • Valkopää = 11 € 
  • Jauhoturpa (upotettu) = 7 € 
  • Jauhoturvasta jatkuva upotettu piirto, läsi etc. = 10 € 
  • Runsas (upotettu) kirjavuus riippuen työmäärästä = 15-25 € 
  • Suuri merkki = 5-10 € 
  • Paksu harja (kaksi riviä) = 8 €
  • Pitkä harja = 7 € (15 cm eteenpäin, max 40cm) 
  • Avattu harja = 10 € 
  • Herasilmät/ruskeapohjaiset silmät = 4 € (yksi 2€) 
  • Pystyharja = 5 € (vuonohevosilla 10€)
  • Turvan tummennos = 5 € 
  • Silmien tummennokset = 4 €
  • Papumuskuviot = 10€
  • Kärpäskimokuvio = 5 €
  • Päistärikkö = 10€

    Jos mielessäsi on muunlaisen erikoisvärityksen omaava hevonen, kysy reippaasti niin keskustellaan toteutuksesta ja hinnasta erikseen.

          




Lisää löydät tallini sivuilta. Sekä blogin uusimmista postauksista ja instagramista.

  • Sinulla on 100% varmuus tilauksestasi ja lupa vanhemmiltasi jos olet alle 18- vuotias. Tehtyä tilausta ei voi perua ilman hyvää syytä (oho hups ei ookkaan rahaa - ei kelpaa)
  • Olet luotettava ja rehellinen, varsinkin jos tulee mutkia matkaan.
  • Jos hevonen ei kelpaa, haluan tietää mikä siinä mättää.
  • Hevosta ei ole mahdollista ostaa täytettynä ellei tule noutamaan. Täytteistä tulee 5€ lisähintaa.
  • Hevosten hintaan lisätään 3 € edestä postimaksuja (1lk postimerkit 2€ sekä kuori 1€)
  • Ottamiani kuvia tilaushevosista ei saa käyttää hevosten tiedoissa tai jälleenmyynnissä.
  • En varaa tilaripaikkoja kenellekään.
  • Jos sinulla on huonoa myyntipalautetta tai koen sinut tavalla tai toisella epäluotettavaksi, minulla on oikeus olla ottamatta tilaustasi vastaan. Turhaa työtä en ala tekemään.
  • Jos haluat hevosestasi kuvan esimerkiksi instagramiin lisättäväksi, kysythän minulta muokattua versiota. Kuvien luvaton kopioiminen on kiellettyä.
Tilaaminen tapahtuu ainoastaan blogin kautta. Jonoon otetaan 3 tilausta nopeusjärjestyksessä. Paikkoja ei voi varata. 

KAAVAKE:

Nimi:
Kangas:
Lanka:
Rotutoive:
Merkit:
Muuta:
Varusteet:

29 kommenttia:

  1. OMG ! Sulla on maailman hienoimpia heppoja ever ja noin halpaa ! :) mä käyn joka päivä tarkistamassa skh forkan ja tän blogin :0

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia :) tilareiden aloitukseen menee luultavasti vielä kuukausi tai pari. Riippuu omasta jaksamuksesta ja kiireestä :)

      Poista
  2. SÄ OOT YKS NIISTÄ KEITÄ IHAILEN OIKEIN KUNNOLLA!!
    Sulla on vaan niin hienoja hevosia ja upeimmat varusteet !!!! <3

    VastaaPoista
  3. Haluan :3 Teetkö KOLMIPALASIA suullisia? Paljos ne maksais jos tekisit? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän teen joo. Niitä yleisimmin ja hinnat löytyvät tuolta ylhäältä olevasta tekstistä. Hinnat ovat nousseet perusfleeceheppojen kohdalla 35 euroon. En ota kuitenkaan nyt uusia tilauksia, sillä pidän pienen tauon joulun jälkeen :)

      Poista
  4. Haluaisin tilata mutta voin maksaa vain postilla :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole tänne vielä ehtinyt muokkaamaan, mutta en ota tilaushevosia enää vastaan. Uusi tilausjakso alkaa ensivuoden puolella.

      Poista
  5. Joko olet taas tilareita ottaan vastaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ota tilauksia vastaan. Ilmoitan siitä erikseen foorumilla kun aika koittaa.

      Poista
  6. Ja Tää sun blogi on muutes aivan ihana

    VastaaPoista
  7. Voiko maksaa postin kautta, ja koska otat tilareita taas vastaan? Vastaa säpöön: nella.hinkkala@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maksun voi suorittaa ainoastaan tilille. Eilen käynnistyi uusi tilauspaikkojen arvonta :)

      Poista
  8. Onko tuo tummanharmaa kaksipuoleinen karva vaikea täyttää tai tuo vaaleanharmaa welness?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tummanharmaa on aikaa jäykkää, eikä veny melkein yhtään. Vaaleanharmaa wellness taas tarvitsee tukikankaan. Pitäisi sen kanssa olla helppoa käsitellä :)

      Poista
  9. Paljon tulee lisä hintaa 2 riviä paksusta ja 25cm pitkästä harjasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tee kaksirivisiä harjoja, lisään vain jouhien määrää kiinnitettäessä. Noin pitkä harja on sen +8€ :)

      Poista
    2. Okei, eli tuleeko siitä sitten 16euroa lisähintaa.
      Jos siis on paksu ja pitkä harja?

      Poista
    3. Paljon maksaisi vain paksu harja joka olisi 15cm pitkä?

      Poista
  10. Kankaita.com sivulta löytyi terrakotta väristä fleeceä.
    Ilmoitin, koska minusta sitä olisi kiva saada tilaus valikoimaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, katsotaan jos seuraavalla tilauskerralla semmoista ottaisin! ^^

      Poista
  11. Millon otat seuraavat tilaukset? Nimittäin aattelin ostaa sulta marraskuun alussa kepparin jos olis mahdollista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten kun jaksan ja on aikaa ommella :) !

      Poista
  12. miloin seuraavaksi teet tilareita? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Minulla on muutama projekti meneillään tällä hetkellä työn ohella, katsellaan syksymmällä jos jaksaisin taas keskittyä tilareihin paremmin :)

      Poista