keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Uutta myyntikoppuraa


Nyt kun meikäläisellä on ensi tiistaihin asti aikalailla vapaata koulusta, oli tänään semmoinen kutina sormenpäissä, että pitäisi pikkuisen päästä taiteilemaan jotain myytävää. Tämä jatkuvan myyntihomman tekeminen ei tee kyllä hyvää mun kangasvarastoille saatikka muille tarvikkeille, joita tässä auttamatta epätoivoisesti yritän keräillä...
Noh, muutamien tuntien aherruksen jälkeen sain aikaiseksi ruunikon myyntiponin ruskeilla (melko haaleilla) tummennoksilla sekä valkoisella riimulla, jossa pientä koristusta turpaosuudella.

 

Ponin riimussa on viisi rinkulaa ja yksi solki niskassa käyttöä helpottamaan. Ja vastoin kaikkea järkeä ompelin kyseisen ponin kokonaan ompelukoneella (suuta lukuunottamatta) ja yllätyin itsekin, miten hyvin se loppujenlopuksi oikein sujuikaan. Pään ommel on ihanan tiivistä ja ponin päästä sai täytettyä erittäin tiiviin ja jämäkän. Ja arvatkaas mitä, tuo on ihan tikkusuora! Kyllä kyllä, en puijaa! Pitänee harkita uudelleen ompelukoneella hurauttelua koko ponin muodossa!
Tummennoksien pitävyydestä on ole ollenkaan varma, sillä ne ovat kangastussia, josta tulee pitävää vasta silityksen jälkeen. Jos kovasti ei hinkkaile niin varmaan pysyvät nätisti. Ponin sieraimet ja silmät ovat tutusti tekonahkaa ja kiinnitetty kuumaliimaamalla. Yritin hillitä vähän sierainten kurveja ja nuo ovat ihan näppärännäköiset :)


Tämä poni menee myyntiin SKH-foorumille, eli täällä en tällä kertaa ota tarjouksia vastaan :) Ponin lähtöhinta on luultavasti siinä 30€ paikkeilla ja tarjouskilvalla mennään etiäppäin. Katsotaan minne päin tämä pollura lähtee ja vielä tässä pähkäilen, myynkö tiedollisena vai tiedottomana :) 



6 kommenttia:

  1. Voi kun on suloinen otus :'3 Sillon yhessä vaiheessahan otin sulta tilarin ja tykästyin niin kovasti, että on pakko saada toinenki sun tekemä :3 Pitää vaan jaksaa odottaa että alotat taas tilaritoiminnan :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän! Kiva kuulla, että meikäläisen ponit kelpaa nuinkin hyvin! :)

      Poista
  2. Heippa! Mulla asustaa tää heppa nykysin.
    Sen nimi on Kamu :) oon miettiny että voisitko joskus mahdollisesti uudistaa kamun? Vaikkapa jonkunlaisesta maksusta? Ajattelin lähinnä harjaa ja tummennoksia ja korvia yms. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Kyllähän se onnistuu! Laitappa minulle sähköpostia niin jutellaan lisää! saijaleed@gmail.com

      Poista