maanantai 6. heinäkuuta 2015

Valmennuksessa ft. Rook !


Ayeee ! Heippa vaan kaikille! Katsokaas kuka on taas päässyt ratsastelemaan *pihisee onnesta* ! Toissapäivänä käväisin siis Sennin ja Alinan kanssa hieman kirmailemassa. Rook pääsi tällä kertaa mukaan puolipäätöksen seurauksena, kun tuppasi hieman tulla kiire lähtiessä. Frinjet jäi kotiin murjottamaan uusien suitsiensa kanssa.
Vierailun päällimmäisenä tarkoituksena oli pitää minulle pienimuotoinen, sivistävä ja muistia herättelevä valmennus. Tehtävästä onnesta soikeana ollut Senni keksikin minulle todella näpäköitä ja vekkuleita tehtäviä. Ja jos rehellisiä ollaan; meikä on ruosteessa. Varsinkin pikkuasioiden suhteen. Kädet, tahditus, tiet... Ajattelin moneen otteeseen, että täh, enkö mä oikeesti osaa näinä enää ?!
Huomasin myös sen, että vaikka kuinka yritin taivutella nilkkoja, eivät ne siitä oikeastaan minnekkään asettuneet. Ylemmässä ravikuvassa on melkeimpä se perus taivutus, minkä kykenen tekemään, ellen aivan järjettömästi ala panostamaan. Nilkkani ovat sen verran löysät niveliensä ja jänteidensä kanssa, etteivät ne kykene semmoista yliluonnollista asentoa ylläpitämään. Toisaalta ehkä ihan hyvä asia.


Toinen asia mitä en todellakaan saa enää suoritettua on lisätty ravi. Minun jalat ei vaan nouse, vaikka kuinka valmennuksessa yritin. Kyllä vähän ketutti. En tiedä olisiko lenkkarit jalassa onnistunut paremmin tuloksin, mutta tuskaa se oli kyllä paljain jaloin.  Muut tehtävät onnistuivat ihan jeesisti ja oli kiva kun Senni pisti merkille semmoisia pieniä asioita, joita en ite ollut huomannut ollenkaan. Täytyypi mennä toiseenkin valkkaan.. katsotaan jos siellä onnistuisi vielä paremmin!

 

Oli kerrassaan kiva päivä ja ensi lauantaina suunnataan Sennin luo Kht Windnan Alisan kera. Siitäkin on varmasti tulossa sitten postausta! Kuvat © Alina, Kht Narit & Joey

2 kommenttia: